Hyppää sisältöön

Tampereen urheilulääkäriaseman tutkimus: Lonkkaa ja keskivartaloa vahvistava harjoitusohjelma ehkäisee aloittelevien juoksijoiden rasitusvammoja

Lonkkaa ja keskivartaloa vahvistava harjoitusohjelma ehkäisee aloittelevien juoksijoiden rasitusvammoja. Tämä selviää Tampereen urheilulääkäriaseman Terve juoksija -tutkimuksesta, joka sijoittui toiseksi vuoden liikuntalääketieteellinen tutkimus 2023 -kilpailussa.

Tampereen urheilulääkäriaseman tutkimus sijoittui toiseksi Vuoden liikuntalääketieteellinen tutkimus 2023 –kilpailun finaalissa. Neljän parhaan finalistin joukkoon valittu Terve juoksija -tutkimus selvitti kahden erilaisen harjoitusohjelman vaikutuksia aloittelevien juoksun harrastajien vammoihin. Tutkimuksessa havaittiin, että lonkan ja keskivartalon alueen harjoittelu oli tehokasta vähentämään rasitusvammoja aloittelevilla juoksijoilla. Nilkan ja jalkaterän lihasten harjoittaminen sen sijaan ei ehkäissyt juoksijoiden vammoja.

Säännöllisellä juoksuharjoittelulla on huomattavia terveysvaikutuksia. Valitettavasti tuki- ja liikuntaelimistön vammat ovat yleisiä etenkin aloittelevilla juoksun harrastajilla. Juoksuvammojen ehkäisyä aloittelevilla juoksun harrastajilla on tutkittu aikaisemmin hyvin vähän.

Tämän satunnaistetun kontrolloidun tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kahden erilaisen harjoitusohjelman vaikutuksia vammojen ehkäisyyn aloittelevilla juoksun harrastajilla. Tutkimme 1) lonkkaa ja keskivartaloa vahvistavan harjoitusohjelman sekä 2) nilkan ja jalkaterän lihaksia vahvistavan harjoitusohjelman tehoa aloittelevien juoksijoiden vammoihin 24 viikon harjoitusintervention aikana ja vertasimme näitä ryhmiä kontrolliryhmään, jonka harjoitusohjelma sisälsi staattista venyttelyä. Ryhmät harjoittelivat kaksi kertaa viikossa fysioterapeutin ohjauksessa. Kaikkien kolmen ryhmän juoksuharjoitusohjelma oli samanlainen. Tutkimusryhmä koostui 325 terveestä aikuisesta (245 naista, 80 miestä), joilla oli alle kaksi vuotta juoksuharjoittelukokemusta.

Keskeiset tulokset

Tutkimuksessa havaittiin, että lonkan ja keskivartalon alueen harjoitusohjelma oli tehokas ehkäisemään aloittelevien juoksijoiden vammoja. Lonkan ja keskivartalon alueen harjoittelua tehneellä ryhmällä havaittiin 40 % alhaisempi rasitusvammojen esiintyvyys ja 52 % alhaisempi huomattavaa haittaa aiheuttaneiden rasitusvammojen esiintyvyys verrattuna venyttelyryhmään.

Nilkan vahvistamiseen keskittynyt harjoitusohjelma sen sijaan ei vähentänyt rasitusvammoja ja äkillisten vammojen ilmaantuvuus oli tässä ryhmässä kontrolliryhmää suurempi.

Koska suurin osa juoksijoiden vammoista on alaraajojen rasitusvammoja, lonkkaa ja keskivartaloa vahvistava harjoitusohjelma voi vähentää merkittävän osan aloittelevien juoksijoiden vammoista.

Tietoa tutkimuksesta

Tutkimuksen esitteli dosentti Mari Leppänen (Tampereen urheilulääkäriasema, UKK-instituutti) Liikuntalääketieteen päivillä.

Tutkimusryhmä: Leppänen Mari, Viiala Janne, Kaikkonen Piia, Tokola Kari, Vasankari Tommi, Nigg Benno M., Krosshaug Tron, Werthner Penny, Parkkari Jari* & Pasanen Kati (*jaettu viimeinen kirjoittajuus)

Tutkimusartikkeli ja vahvistetut tutkimustulokset julkaistaan myöhemmin.

Tutkimus toteutettiin yhteistyössä UKK-instituutin, Calgaryn yliopiston, Oslo Sports Trauma Research Centerin ja Jyväskylän yliopiston kanssa. Tutkimusta johtavat Kati Pasanen (Calgaryn yliopisto; Tampereen urheilulääkäriasema) ja Jari Parkkari (Jyväskylän yliopisto).

Lue lisää Terve juoksija -tutkimuksesta UKK-instituutin sivuilta.

Vuoden liikuntalääketieteellinen tutkimus

Liikuntatieteellinen Seura järjestää vuosittain liikuntalääketieteen tutkijoille kilpailun, jossa valitaan Vuoden liikuntalääketieteellinen tutkimus. Kilpailuun voi osallistua kuluvan vuoden aikana julkaistulla tai toistaiseksi julkaisemattomalla liikuntalääketieteeseen liittyvällä alkuperäistutkimuksella. Tänä vuonna kilpailuun lähetettiin 41 abstraktia. Arviointien perusteella neljä parasta tutkimusta pääsi finaaliin, jossa täydelliset käsikirjoitukset arvioi tätä tarkoitusta varten koottu erillinen finaaliraati.

Finalistikäsikirjoitusten arvioitsijat:

· Professori Tomi Laitinen, Itä-Suomen yliopisto

· Professori Katja Pahkala, Turun yliopisto

· Tutkimusprofessori Markus Perola, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Jaa somessa:

Lue myös

Ylös