Hyppää sisältöön

Tutkimus: Millaisiin ongelmiin katsojat tarvitsevat ensiapua jääkiekko-ottelussa?

Jääkiekko-ottelut ovat suuria yleisötapahtumia, joissa myös yleisö tarvitsee välillä ensiapua. Yhden ottelun aikana rekisteröidään keskimäärin noin neljä yleisön ensiaputapahtumaa. Joissain otteluissa yleisöä varten olevaa ensiapupalvelua ei tarvita lainkaan ja vilkkaimmillaan tapahtumia on reilusti yli kymmenen. Tiedot selviävät miesten jääkiekon MM-kisojen yhteydessä vuosina 2022 ja 2023 tehdystä tutkimuksesta.

Tutkimus katsojien ensiavun tarpeesta

Keväällä 2022 ja 2023 Suomessa järjestetyissä jääkiekon miesten MM-kisoissa pelattiin yhteensä 98 ottelua ja otteluita kävi katsomassa yhteensä yli 630 000 ihmistä. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää turnausten aikana Tampereella ja Helsingissä yleisön keskuudessa ensiapua vaatineiden tilanteiden lukumäärät, niihin johtaneet syyt, tapahtuma-aika sekä paikka.

Ensiapua vaativien tapahtumien määrä kasvoi yleisömäärän kasvaessa

Suomen maajoukkueen pelatessa ensiapua vaatineita tilanteita yleisön joukossa oli lähes kaksi kertaa enemmän kuin muissa otteluissa, mutta tämä selittyy suuremmalla yleisömäärällä. Kun yleisömäärä on vakioitu, ensiapua vaatineita tilanteita olikin Suomen otteluissa noin puolet vähemmän kuin muiden joukkueiden keskinäisissä peleissä.

Ottelun alkamisajankohdalla ei ollut vaikutusta ensiapua vaatineiden tapahtumien kokonaismäärään, mutta hallin ulkopuolista hoitoa tarvitsevien potilaiden lukumäärä oli suurempi myöhäisillan otteluissa kuin alkuillan tai keskipäivän otteluissa. Perjantain ja viikonlopun otteluissa ensiapua tarvittiin useammin kuin muina päivinä.

Haavat, rakot ja kaatumiset yleisimpiä

Noin puolet ensiapua vaatineista tilanteista johtui tapaturmista ja noin puolet muista terveyteen liittyvistä asioista. Lähes kaikki (93.5 %) tilanteet pystyttiin hoitamaan tapahtuma-alueen eli jäähallin sisällä. Ambulanssikuljetusta tarvittiin yleisölle yhdeksän kertaa kahden turnauksen aikana.

Kolmasosa ensiapua vaatineista tilanteista johtui iho-ongelmista kuten haavoista tai rakoista, toiseksi yleisimpiä olivat tapaturmiin liittyvät sekä muut tuki- ja liikuntaelimistön kiputilat ja kolmanneksi yleisin syy oli päänsärky.

Kisojen aikana rekisteröitiin yhteensä yhdeksän kiekon osuman jälkeistä tarkastusta tai toimenpidettä. Liiallinen alkoholin käyttö kirjattiin ensiavun tarpeen pääasialliseksi syyksi kaksi kertaa. Apua tarvitsevista 70 % hakeutui itse tai heidät ohjattiin järjestyksenvalvojan toimesta ensiapuhuoneeseen ja loput 30 % kohtasivat hallilla liikkuvan ensiapuparin.

Suositukset tapahtumanjärjestäjille

Ensiapupalvelut toteutettiin näissä kisoissa vapaaehtoisten terveydenhuollon ammattilaisten voimin erikseen pelaajille ja yleisölle. Tässä tutkimuksessa keskityttiin yleisöensiavun toimintaan. Kerrallaan vuorossa oli 6–10 hoitajaa, jotka työskentelivät pareina ja heillä oli mahdollisuus konsultoida lääkäriä matalalla kynnyksellä. Ensiapupalveluiden järjestelyt osoittautuivat näissä tapahtumissa riittäviksi.

Tutkimuksen perusteella tutkimusryhmä suosittelee jääkiekkoturnauksiin vähintään yhtä ensiapuhenkilöä tuhatta katsojaa kohden. Ensiapuhenkilöstöä suositellaan työskentelemään pareittain, koska tällöin esimerkiksi sairauskohtauksen hoidon aloitus on tehokkaampaa. Palvelun saavuttavuuden takaamiseksi ensiapuhenkilöstön on tärkeää erottua väkijoukosta ja ensiapuhuoneen tulee olla selvästi merkitty. Laadittaessa ensiapusuunnitelmaa yleisötapahtumaan järjestäjien tulee olla yhteydessä alueelliseen pelastuslaitokseen.

Alkuperäistutkimus:
Bister V, Toivo K, Hänninen T, Hart C, Tuominen M. Spectator medicine at Men’s Ice Hockey World Championships 2022 and 2023 in Finland. BMC Health Services Research 2025. doi.org/10.1186/s12913-025-13504-z

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Ville Bister
ville.bister(a)helsinki.fi

Tutkimuksen toteuttajat ja yhteistyötahot

Jääkiekon miesten MM-kisat ovat Kansainvälisen Jääkiekkoliiton (IIHF) ja kansallisten lajiliittojen vuosittain järjestämä tapahtuma. Tutkimusryhmässä olivat mukana Suomen jääkiekkoliiton palkkaamat ensiaputoiminnan johtamisesta ja koordinoinnista vastanneet henkilöt ja Kansainvälisen Jääkiekkoliiton lääketieteellinen valvoja. Tutkimuksen toteuttamiseen saatiin lupa MM-kisojen pääsihteeriltä. Tutkimuksen toteutuksesta vastasivat Helsingin yliopisto, Medisport Oy sekä Tampereen urheilulääkäriasema ja UKK-instituutti.

Artikkelikuva: Canva

Jaa somessa:

Lue myös

Ylös